torstai 20. joulukuuta 2012

Tiedote uudesta hallituksesta


Osuuskunta Arteklaanin uusi hallitus


JavieraMarchant Aedo (Koru- ja metalli), hallituksen puheenjohtaja
Riku Leivaara (Puu)
Anna-Maija Nuppola (Puu)

Liittyminen Arteklaanin jäseneksi (ja miksi se kannattaa)


Osuuskunta Arteklaanin jäseneksi voi liittyä kuka tahansa PIRKOn (ja vuodesta 2013 eteenpäin TREDUn) oppilas. Jäseneksi voi liittyä täyttämällä oheisen jäsenhakemuslomakkeen sekä maksamalla osuusmaksun (20€) osuuskunnan tilille. Osuusmaksu palautetaan jäsenyyden päätyttyä tai viimeistään vuosi siitä päivästä, kun oppilas on valmistunut koulusta.
Liittyminen kannattaa! Osuuskunnan jäsenenä voit mm. käyttömaksun maksamalla saada oikeuden työskennellä koulun tiloissa ja koulun laitteilla iltaisin sekä ottaa vastaan tilaustöitä ja saada niistä osuuskunnan kautta palkan.  Mikäli iltatyöskentely kiinnostaa, ota yhteyttä hallituksen puheenjohtajaan: yhteystiedot löytyvät tästä tiedotteesta.
Lisäksi osuuskunnassa aktiivisesti toimiminen antaa hyvää harjoitusta tulevaisuutta ajatellen: moni alojemme osaaja saa pääasiallisen elantonsa yksityisyrittäjänä tai jonkun toisen osuuskunnan kautta.
Osuuskunta on myös jäsentensä näköinen – liittymällä ja toimimalla osuuskunnassa voit vaikuttaa toimintaan ja tuloksiin. Ota rohkeasti yhteyttä! Mitään aikaisempaa kokemusta sinulla ei tarvitse olla, tarkoitus on yhdessä oppia uutta!

Osuuskunta Arteklaanin yhteystiedot


Osuuskuntaan saa parhaiten yhteyden laittamalla sähköpostia osoitteeseen arteklaani.lempaala@gmail.com.
Hätätapauksissa voit myös ottaa yhteyttä suoraan hallituksen puheenjohtajaan osoitteeseen welukontu@gmail.com.

Hyvää joulua ja hauskaa uutta vuotta 2013 Osuuskunta Arteklaanin puolesta toivottaa
Javiera

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Kesäterveiset Arteklaanin hallituksen puheenjohtajalta

Tiedoksi kaikille Arteklaanilaisille, olemme lomalla koko Osuuskunta hallitusta myöten 1.6-7.8.2012 välisen ajan. Eropyynnöt Osuuskunnasta, ym. viralliset asiat hoituvat tänä aikana normaalia hitaammin, meistä riippumattomista syistä.

Toivotan jokaiselle Osuuskuntalaiselle, nykyiselle ja entiselle, sekä tuleville upeaa, aurinkoista ja voimia antavaa kesää, syksyllä tavataan Osuuskuntatyömme merkeissä.

terveisin hallituksen pj ,Tuija

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Vihdoinkin .. Osuuskunta Arteklaani aloittaa myymälätoiminnnan



Tänään 10.4.2012 koru-ja metallituotevalmistuksen artesaaniopiskelijat laittoivat vaatetuksen open kanssa tuotteita esille . Myymälätoiminta alkoi nyt päärakennuksen vitriinistä, ja vähitellen toivon mukaan toiminta laajenee , niin että eri opintoaloilta tulee tuotteita myyntiin . Nyt on oivallinen tilaisuus tehdä niitä oikeita töitä. saada tuntumaa siihen millaista on olla oikeasti töissä. Opetella hinnoittelua ja asiakaspalvelutaitoja , sekä tietenkin muistaa mainostaa Arteklaanin myyntitoimintaa .

Muistutan vielä huomisesta kokouksesta ,jonne on hyvä tulla jokaisen joka Osuuskuntaan kuuluu, sillä kokous on kaikille tarkoitettu, ja on ensiarvoisen tärkeää että mahdollisimman moni pystyy osallistumaan.
Paikkahan on siis päärakennuksen aulaluokka, ja kellonaika 12.30. Tervetuloa kokoukseen mukaan.

t.Arteklaanin hallituksen pj. Tuija

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Osuuskunnan myymälä Lempäälässä

Moi kaikille,

On tovi kun tätä blogia on päivitetty joten korjataanpa asia nyt samantien .

Ihan oikeaa asiaakin minulla on , eli, Osuuskunta Arteklaani aloittaa oman myymälän tuotteiden esillelaiton 10.4. 2012 , ja koru-ja metalli aloittaa korujen myynnillä. Mukaan mahtuu myös muita tuotteita, joten kiinnostuneet Osuuskunnan jäsenet, ottakaa yhteyttä vaikka minuun ,joko minuun, tai Järvisen Minnaan, (vaatetuspuolen ope ) .

Nyt pistetään tuulemaan viimeinkin.

Hyvää viikonloppua kaikille

t. Tuija /Osuuskunta Arteklaani, hallituksen pj.